Marraskuun aikana harjoittelu on pyörähtänyt käyntiin täydellä teholla. Nyt harjoittelemme kolmesti viikossa – kerran hallissa, kerran tekonurtsilla ja mukana on vielä koulun salivuorokin. Talviharjoittelun haasteita on se, että silloin on käynnissä myös muiden lajien harjoittelu. Liikunnallisesti lahjakkaat pojat treenaavat tässä iässä monesti vielä lätkää, salibandyä tai koristakin. Meidän joukkueessa tämäkin on sallittua ja suotavaa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Monesti illat jäävät viikossa vähiin ja treeniajat menevät päällekkäin. Tämä on aiheuttanut meilläkin sen, että treeneissä pelaajien määrä jää joskus vähäiseksi. Vaikka pienpelit ovatkin tehokkaita ja pallokosketuksia tulee paljon, niin vähäinen pelaajamäärä treeneissä estää ison kentän pelin treenaamisen. Osallistumme sentään pariin hallisarjaan, että siellä päästään treenaamaan 9 vs. 9 pelejä.

 

Vuoden kuluttua viimeistään pitää siirtyä isolle kentälle. Silloin tulee pelaajiakin olla riittävästi joukkueeseen. Pelaajamäärä vaikuttaa niin joukkueen talouteen (ja kuukausimaksuihin), treenien ohjelmaan kuin peleihinkin. Kyllä mekin olemme jo joutuneet miettineet, miten jatkaa eteenpäin jos poikia ei tule lisää joukkueeseen. Toisaalta meillä ei ole vielä hätää – joukkueessa löytyy taitoa, hyvä valmentaja ja pojilla tuntuu olevan hyvä henki ja innostus.

 

Mutta aina kannattaa kartoittaa myös vaihtoehtoja siltä varalta, että olosuhteet muuttuvat tai nykyinen toiminta osoittautuu kestämättömäksi. Sillä jos joukkueen runko ja taustat on kunnossa, ei ole poissuljettua sekään, että vaihdetaan vain paidan väriä, otetaan muutama kyvykäs kaveri mukaan porukkaan ja jatketaan niin joukkueen toimintaa. Tärkeimpänä eteenpäin vievänä asiana meidän vanhemmille tuntuu kuitenkin olevan se, että voimme luoda pojille hyvät puitteet harrastaa. Kannattajat tunnustavat väriä – eivät pelimiehet, jotka pelaavat siellä missä se parhaiten luonnistuu.