Kauden pääturnaus on taas takana kun Helsinki Cup on saatu päätökseen. Joukkue osallistui kahdella joukkueella, joista toinen osallistui ns. eliittilohkoon, jossa oli etukäteen ”kovemmiksi” arvioituja jengejä ja toinen joukkue oli ns. ”kaikki pelaa” – joukkue, jossa kaikille pyrittiin antamaan tasaisesti peliaikaa.

 

Mielestäni Helsinki Cupin uudistus onnistui aika, vaikka kentän laidalla hieman kuuluikin napinaa eliittilohkoista. Jos katsoo lopputuloksia, niin kahdeksan parhaan joukossa oli kuitenkin 6 eliittilohkossa pelannutta jengiä. Ehkä B-lohkossa ollut venäläisjengi oli hieman turistina ja pisteautomaattina, ja sen tilalle olisi voinut ottaa jonkun toisen ulkomaalaisjoukkueen, mutta kun noista ulkomaalaisista ei ikinä tiedä. Samoin kun katsoo tehtyjä ja päästettyjä maaleja, niin kyllä se lohkon parhaat aika hyvin sieltä esille tuli.

 

Muuten pelistä ja tuloksista huomaa, että pienellä kentällä on usein ahdasta kun sinne laittaa 18 äijää juoksemaan. Varsinkin cup-vaiheessa tuli paljon pienimaalisia tuloksia ja rankuilla ratkaistiin jopa finaalimatsi. Aina kun rankkareilla aletaan pelejä ratkaista, ne voivat kyllä kääntyä kenelle tahansa. Toisaalta voitto meni kyllä ihan oikeaan osoitteeseen, sillä kyllä finaalijoukkueista HJK oli selvästi enemmän niskan päällä itse pelissä.