Varsinkin vanhempi poika on notkunut tänä kesänä suhteellisen paljon kaverien kanssa Siltiksen nurtseilla joko palloa potkien tai sitten frisbeegolfia pelaillen. Siltiksessä ja Tapulissä näkyy aina muitakin kundeja pelailemassa kavereiden kesken kun fillarilla viilettää kenttien ohi. Ikähaarukka näyttää olevan kymmenvuotiaista aina ikämiehiin.

 

Hyvä niin, valmentajathan aina korostavat omatoimisen harjoittelun tärkeyttä ja vaikka treeni ei aina tehokkaalta näytäkään niin tärkeintä onkin, että hieman pallon kanssa leikitään. Välillä istuskellaan ja naureskellaan - eikä kukaan taatusti kaipaa vanhempien tai valmentajien ohjeita tehokkaista treenidrilleistä!

 

Käpylässä on nyt viikonloppuna turnaus, joka pelataan pikkukentillä 7 vs 7, ja johon voi osallistua vaikka kaveriporulla. Pojan kaveri toisesta jengistä oli osallistunut muutaman joukkuekaverinsa kanssa ja näytti pojilla olevan ihan hauskaa. Kentät olivat tosi pieniä (hieman pieniä jopa 2000 syntyneille), mutta sarjoja näytti olevan aina aikuisille asti.

 

Turnaus järjestetään nyt neljättä kertaan ja mukana näytti olevan varsinkin vanhempien ikäluokkien turnauksessa paljon kaveriporukoita. Frendifutikselle on tilausta kun Hesa Cup:kin lopetti kaverisarjat. Toivottavasti idea toimii, eikä käy niin, että kaveriporukat alkavat sikailemaan kentällä ja kentän ulkopuolella, mitä alkoi tapahtua Hesa Cupissa. Turnauksen säännöt ovat kyllä tämän ottaneet huomioon ja säännöissä on tässä asiassa tiukka linja. Ehkä juniorisarjoissa voisi vielä vaatia Palloliiton lisenssiä pelaajilta, niin kaikilla olisi todennäköisesti vakuutuksetkin kunnossa ja peli ehkä siistimpää.

 

Kaikkea hyvää Käpylä Cupille!!!

 

Ai niin, jos jotakin saisi toivoa niin pallosponsoria voisi vaihtaa. Adidas tekee kyllä ihan hyviä 100 euron palloja, mutta kun 2000 syntyneet laitetaan pelaamaan liukkaalla, kivikovalla ja herneen kokoisella Adidaksen 3 koon pallolla, niin jotain rajaa. Adidaskin sponsorina voisi ymmärtää, että se tekee ihan helvetin huonoja palloja noissa halvemmissa hintaluokissa.