Helsingin Sanomissa on ollut viime aikoina muutamia ihan avartavia yleisönosastokeskusteluja futiksen drop-out – ilmiöstä. Kyse oli lähinnä siitä, miten saataisiin 14-16 -vuotiaat pojat motivoitumaan futiksesta eikä keskeyttämään harrastustaan. Ongelma ei ole vielä koskettanut minua henkilökohtaisesti. Omat pojat on vielä liian pieniä ja joukkueen lopettaneita ei kai voi vielä pitää varsinaisina drop-out – poikina. Itse koen asian niin, että kiinnostusten kohteet vain muuttuvat lapsilla. Mutta, jos kyse on siitä, että taidollisten ja pelillisten vaatimusten kasvaessa ei nuorille löydetä oman tasoisia joukkueita tai muuta mielekästä tekemistä voidaan mielestäni puhua drop-out:sta. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

14-15 –vuoden iässä alkavat erottua ne pojat, jotka futaavat tosissaan ja ne, jotka haluaisivat vain harrastaa liikuntaa. Voi olla ongelmallista löytää tuon ikäisten nuorten haastaja- ja harrastejoukkueisiin päteviä vetäjiä, joten harrastejoukkueen löytäminen voi jo olla ongelma. Seurat haluavat luonnollisesti panostaa edarijoukkueisiin, mutta harrastusjoukkueiden ylenkatsominen voi mielestäni olla lyhytnäköistä.

Vaikka olisikin todennäköistä, että harrastusjoukkueesta ei enää 15-vuotiaana nousta ykkösjengiin, niin harrastusjoukkueista voisi löytyä niitä pelaajia, joita kannattaisi hyödyntää pelinohjaajina ja tuomareina tai lasten junnujoukkueiden valmentajina. Nämä pojat ovat kuitenkin usein käyneet vuosikausia läpi samoja harkkoja kuin edarijoukkueetkin. Valmennusohjelmien avulla he olisivat luultavasti pätevämpiä valmentajia kuin suurin osa isävalmentajista, joita Suomen junnujoukkueet ovat pullollaan. Samoin tuomarikursseille on turha laittaa nuorta tähtipelaajaa – hänen tehtävänsä on pelata ja treenata. Sinne tulisi laittaa hyvällä asenteella varustettu lajin aktiiviharrastaja.