Se on taas futiskausi kuumimmillaan. Helsinki Cupia odotellaan kovasti ja pojat treenaa hieman ylimääräistäkin nyt kun kerran nurmelle pääsee. Helsinki Cupin jälkeen alkaa kuitenkin sitten lyhyt loma, jolloin vedetään henkeä.

Se on kuitenkin jännä, että vaikka kohta ollaan puoli vuotta oltu uudessa jengissä ja vaikka pojat ovatkin jo tottuneet toisiinsa ja yhteiselo on muuten varsin sopuisaa, niin pelillisesti pojat eivät ole saaneet itsestään parasta irti. MPS:llä oli hyviä kavereita – vanhalla Atlantiksen jengillä oli hyviä kavereita, mutta 1+1 ei olekaan nyt 2 ja puoli vaan korkeintaan 1 ja puoli.

Syynä voi olla jengin yhteen laittamisen lisäksi myös se, että tänä vuonna pelisysteemit on ollut todella sekaisin. Piirin pelejä pelataan 97:ssa edelleen 7 pelaajalla, 96-sarjaan osallistuessa pelataan 11:llä ja kaiken hyvän lisäksi kaikki turnaukset pelataan 9:llä! Jotkut 97 jengit ovat kai tehneet sellaisen periaatepäätöksen, että keskittyivät jo nyt enemmänkin niihin 11-peleihin.  Se on kuitenkin edessä jo syksyllä kun kausi vaihtuu. Tämä kausi jää näin ollen pakostakin vähän tällaiseksi välikaudeksi.